Joulukuun asukasinfo

19.12.2018

Senioritalon uusi toiminnanjohtaja Saija Toropainen esittäytyi vuoden viimeisessä asukasinfossa. Hän ottaa työt vastaan edelliseltä toiminnanjohtajalta vuoden 2019 alusta. Saija Toropainen sanoi olevansa otettu saadessaan alkaa työskennellä Lauttasaaren senioritalossa, jossa on vahva sielu ja sydän. Hän haluaa oppia tuntemaan asukkaita ja kuuntelemaan heidän näkemyksiään ja palautteita. ”Tutustustumistunnit” kahvin kera aloitetaan tammikuussa maanantaisin kerroskeittiöissä:

Ma 7.1.19 klo 14.00 - 15.00 kerros 3
Ma 14.1.19 klo 14.00 - 15.00 kerros 2
Ma 21.1.19 klo 14.00 - 15.00 kerros 1
Ma 28.1.19 klo 14.00 - 15.00 kerros 3
Ma 4.2.19 klo 14.00 - 15.00 kerros 2

Emännän johdolla keskusteltiin jouluajan ruokailusta. Koska jouluaatto on maanantaina, tulee peräkkäisiä viikonloppu- ja pyhäpäiviä viisi peräkkäin. Normaalisti näinä päivinä ei olisi päivällistä. Pitkien pyhien johdosta talo kuitenkin tarjoaa ylimääräisen päivällisen lauantaina 22. joulukuuta ja tapaninpäivänä 26. joulukuuta. Joulunalusviikolla voi myös tilata itselleen maksullisen iltapalan niille päiville, jolloin päivällistä ei ole. Varauslista on ruokasalin eteisen pöydällä.

Aattoaamun hartaus pidetään perinteiseen tapaan klo 8.30. Hartauden jälkeen on aamiainen klo 9 - 10. Joulunajan lounaat alkavat tavallista myöhemmin, klo 13. Poikkeavasta aikatauluista laitetaan erillinen ilmoitus ruokasalin oveen.

Asukkaita pyydetään ilmoittamaan joulun ajan poissaoloista henkilökunnalle. Lounailta poissaolot voi ilmoittaa suoraan keittiölle.

Emäntä Elina jää opintovapaalle vuodeksi 2019 ja hänen sijaisenaan toimii Maritta Kivistö.

Palvelutiimin esimies Pirjo oli vastaanottamassa palautetta tiimin toiminnasta ja kuulemassa toiveita. Keskusteltiin erityisesti liinavaatepyykin keräyksen ja jaon uudistuksista ja pyydettiin asukkaita miettimään omahoitaja-asiaa, jota kehitetään ensi vuoden kuluessa. Liinavaatteiden keräys hoitoapulaisen Katjan toimesta koettiin hyväksi ja tärkeäksi palveluksi. Tämä uudistus on vähentänyt pyykin ”häviämisen” määrää ja sekaannuksilta ollaan vältytty.

Asukkailta kysyttiin myös 1. kerroksessa olevan kahviautomaan tarpeellisuudesta sekä lauantain itsepalvelukahviloiden toimimisesta. Asukkaiden toiveista lauantaikahvit koettiin oikein kivoiksi hetkiksi ja sovittiin, että jatketaan niitä. Kahviautomaatti puolestaan todettiin palautteiden perusteella tarpeettomaksi.

Talon oma joululehti ilmestyy joulunalusviikolla. Siihen toivottiin edelleen kirjoituksia asukkailta.

Muita asioita:

  • Lauttasaariseura on valinnut Vuoden Lauttasaarelaiseksi talon asukkaan Henrik "Henkka" Wileniuksen. Vuoden Lauttasaarelaiseksi pääsee ansioitunut saarelainen. Onnittelut Henkalle!

  • Kiitettiin lämpimästi talon yleisten tilojen kukkien hoitajia Orvokkia, Pirjoa, Mariannea, Airia ja Åkea.

  • Baxter Oy:n henkilökuntaa on torstaiaamuna (13.12.) mukana joulupuuron tarjoamisessa.

  • Talon yhteistyökumppani Lauttiksen Apteekki tarjoaa joulukahvit ja pienet joululahjat perjantaina 14.12. klo 14.

  • Pihalla on joulun aikaan kynttiläpaikka muistikynttilöitä varten.

  • Toimiston Caroline jää lomalle ja palaa töihin 9.1.2019.

  • Saunat ovat joulun aikana normaalisti lämpiminä.

  • Talonmies Janne lomailee joulun aikaan. Häntä tuuraa Kiinteistö- ja talonhoito.

  • Naistoimikunnan joulujuhla ja Tarjan läksijäiset järjestetään ti 18.12.18 klo 18.00 ruokasalissa.

Lopuksi toivotettiin jyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille asukkaille. Kiitokset hienosta yhteistyöstä talossa, yhteisestä toiminnan kehittämisestä, kaikista palautteista ja aktiivisuudesta!

05.03.2019Helmikuun asukasinfo
21.01.2019Tammikuun asukasinfo
16.01.2019Kolmas Venla-palkinto Senioritalon "Ukkiksille"!
19.12.2018Joulukuun asukasinfo
16.11.2018Perinteiset joulumyyjäiset Lauttasaaren Senioritalolla
08.11.2018Asukastyytyväisyyskysely 2018: Talo täynnä tyytyväisiä asukkaita
17.10.2018Yhteisöllisyyttä ja omaa rauhaa meren rannalla
07.10.2018Lokakuu on ikäihmisten juhlaa!
16.08.2018Elokuun asukasinfo
19.06.2018Kesäkuun asukasinfo

Siirry arkistoon »