Toukokuun asukasinfo

22.05.2019

Toukokuun asukasinfossa 15.5. käytiin läpi monia viime aikoina tapahtuneita, ja tulevia, muutoksia senioritalon toiminnassa.

Henkilökunnalle on tullut kysymyksiä siitä, miksi pienet kertakäyttöön tarkoitetut voipakkaukset on poistettu käytöstä aterioilta. Tähän on päädytty ympäristöystävällisistä syistä: talon asukkaat tuottavat vuodessa yli 120 0O0 pois heitettävää pientä muovista voipakkausta. Koska yksi senioritalon arvoista on kestävä kehitys, pyrimme eroon kertakäyttöpakkauksista. Niiden sijaan on ruokasaliin hankittu automaatti, josta saa margariinia kerta-annoksina. Myöhemmin kesällä on tulossa automaatti oivariinilla. Voita on saatavana astialle leikattuina paloina. Näin pyrimme yhdistämään ympäristöystävällisyyden ja asukkaiden toiveet.

Ruoka-ajat on yhtenäistetty niin, että arkena ja viikonloppuna on samat ateria-ajat (paitsi että viikonloppuna ei ole päivällistä vaan sen sijaan maksullinen iltapala). Tämä helpottaa kaikkien asukkaiden päivän aikatauluttamista, ja erityisesti muistisairaita.

Jälkiruokia ei ole enää automaattisesti joka lounaalla, mutta niitä tarjotaan keitto- ja juhlapäivinä. Keskiviikon iltapäivän silliateria on korvattu toivotulla kahvilalla, joka järjestetään itsepalveluperiaatteella kerroskeittiöissä tavallisen päivällisen lisäksi.

Tiedotusta aterioiden mahdollisista allergiasoivista ainesosista parannetaan. Jokaisen ruoan yhteydessä merkitään selkeästi mahdollisesti allergisoivat aineet, esim. kala ja pähkinä. Keittiöhenkilökunta seuraa asukkaiden ruokailua, mutta asukkailta odotetaan myös omatoimisuutta siinä, että he itse ottavat huomioon omat rajoitteensa ottaessaan ruokaa linjastolta. Omatoimisuutta tarvitaan ruokasalissa muutenkin. Koska paikalla olevaa henkilökuntaa on rajoitetusti, toivotaan liikkumaan kykenevien asukkaiden hakevan ruokansa ja kahvinsa omatoimisesti.

Palvelutiimiin (= hoitajat) saadaan lisähenkilökuntaa viikonloppuihin. Tiimin työmäärä lisääntyy tasaisesti. Kaupungin kotihoidon uusien säännösten mukaan kotona hoidetaan yhä sairaampia asukkaita. Lauttasaaren senioritalo tuottaa palveluja kaupungin kotihoidon asiakkaille palvelusetelin kautta, joten senioritalon hoitotyössä palveluseteliasiakkaat ovat etusijalla kiireellisinä aikoina (erityisesti aamu ja ilta). Iltaisin talossa on vain kaksi hoitajaa vuorossa. Tällöin kaikki ei-kiireelliset tehtävät siirretään seuraavaan aamupäivään. Hätätilanteissa autetaan luonnollisesti aina.

Juhlapyhät huomioidaan talon toiminnassa. Samoin juhlitaan kaksi kertaa vuodessa edellisten kuukausien syntymäpäiväsankareita.

Lauantaista 18. toukokuuta alkaen aloitetaan grilli-iltapäivät klo 16.00. Sisäpihalle on tulossa lisää kestäviä tuoleja asukkaille ja juotavaa termoskannuissa lämpiminä päivinä.

Muita tapahtumia:

- 20.-21.5. suoritetaan Euro-vaalien kotiäänestys. Äänestyksen tarkempi aikataulu on ilmoitustaululla. Kotiäänestys vaatii ennakkoilmoittautumista.

- Talon 3. kerroksessa kaksi asuntoa remontoidaan sopivaksi invalideille.

- Senioritalon kesälehteen toivotaan kirjoituksia asukkailta ja henkilökunnalta. Kirjoitukset tulee jättää toimistoon viimeistään 31.5.

- 4. kesäkuuta senioritalon naistoimikunta järjestää kevätretken Hämeenlinnaan. Ilmoittautumiset toimistoon.

- Kimppakävelyt aloitetaan keskiviikkona 22.5. klo 10.

- 13. kesäkuuta Baxter-yhtiö tulee taloon ja järjestää viriketoimintaa ja grillausta asukkaille.

- 19. kesäkuuta juhlitaan alkuvuoden syntymäpäiväsankareita.

- Talonmiehen kesälomasta, ja sijaisesta, ilmoitetaan ilmoitustauluilla.

17.06.2019Senioritalon kesälehti 2019 ilmestynyt!
22.05.2019Toukokuun asukasinfo
03.05.2019Huhtikuun asukasinfo
16.04.2019Lupa auttaa: edunvalvontavaltakirja kuntoon
05.03.2019Helmikuun asukasinfo
21.01.2019Tammikuun asukasinfo
16.01.2019Kolmas Venla-palkinto Senioritalon "Ukkiksille"!
19.12.2018Joulukuun asukasinfo
16.11.2018Perinteiset joulumyyjäiset Lauttasaaren Senioritalolla
08.11.2018Asukastyytyväisyyskysely 2018: Talo täynnä tyytyväisiä asukkaita

Siirry arkistoon »